torstai 20. elokuuta 2015

Runon päivä 2015


Meillä oli mukava tapaaminen maanantaina 6.7. 2015  
Eino Leinon päivänä - upea sää oli kruununa iloisen mielen. 
Jukka puheenjohtajana oli laatinut juuri tapahtumaan osuvan runon, jonka hän lausui, 
ikään kuin suoraan päivän sankarille. 
Seuran naisjaosto kukitti sankarin patsaan, ja sitten hiippailtiin kalkkisillan rantaan piknikille. Nautittiin hyvän kelin ohella maistuvista eväistä, toistemme seurasta ja tuumailtiin tulevia.





" RUNOSUONEN PULPUNTA ON OLLUT HEIKONLAISTA
EIKÄ TAITEENTEKO AINA JOKA LÄHTÖÖN MAISTA

RIIMI SYNNY EI JA JÄRKIKIN ON JÄÄSSÄ
SYY ON AIVAN VARMAAN TÄSSÄ KOLEASSA SÄÄSSÄ

LEINOLLAKIN LIENEE JOSKUS RIIMI OLLUT HUKASSA
SAMA VAIVA PESII SILLOIN TÄLLÖIN MYÖSKIN  JUKASSA

KISKOIN  PÄÄLLÄ KIRJOITTELI JUNNU MONTA RUNOA
JUNASSA ON YRITETTY NÄÄKIN SÄKEET PUNOA"



Pitsaa ja valkoviiniä



Toukokuun kokoontuminen oli Kajaanin perhekeskuksen [entinen Kajaanin Seurahuone] saunatiloissa. Valkoviiniä nautittiin ja läheisestä ravintolasta hankittua pitsaa syötiin. Paikalla lähes ennätysmäärä kerholaisia.







lauantai 11. huhtikuuta 2015

Vuoden 2014 vinoilut


pantiin pakettiin Vino ry:n vuosikokouksessa, joka pidettiin maalikuun lopussa Sara's cateringin tiloissa entisessä rajavartioston sotilaskodissa, missä olimme kokoontuneet edellisen kerran jo pari vuotta sitten. Paikka oli nyt entistäkin viihtyisämpi.

Vanha hallitus kelpuutettiin jatkamaan.
Tulevaa toimintaa suunniteltiin innokkaasti:
-huhtikuussa pizzaruokailu viinin kera !
-vappuna kouhuviiniä yksin tai yhdessä
-toukokuussa Paltaniemelle
-perinteinen Leino-piknik heinäkuussa
-elokuussa tietysti rosvopaisti
-syksyllä mahdollisesti kokoontuminen salaisella kirsulla
-hirvipeijaiset marraskuussa Tuliketussa














Erinomaisen kylmän illallistarjoilun kyytipoikana maisteltiin eteläafrikkalaisia hanaviinejä.
Sediba Merlot Shiraz oli tosi tuhtia, suorastaan tervamaisen muikeaa. Hinta/laatusuhde todettiin hyväksi.
Toisena oli valkoinen Two Oceans Pinot Grigio, joka osoittautui varsin pliisuksi: aromiton ja hapoton.Tökki pahasti, ei jatkoon.





lauantai 21. helmikuuta 2015

Huikopalaa Himalajalta



Viiniseura Vino kokoontui joulutauon jälkeen Brahenkadun studiolla yhdentoista jäsenen voimin.
Arviointi toteutettiin lähes lyhimmän kaavan mukaan. 
Arvioitsijat saivat päättää, mitä olisivat valmiita viinistä maksamaan.

Tarjolla oli kaksi gewürztraminerista uutettua viiniä, saksalainen Lind 14E ja chileläinen Adobe 10 E, joista jälkimmäisen hinta / laatusuhde todettiin selvästi paremmaksi.

Arvioinnilta säästynyt aika käytettiin tehokkaasti viineistä nauttimiseen ja maailman paranteluun.
Tunnelmallisen tuokion keskeytti tylysti 
Kajaanin ensimmäisestä nepalilaisesta ravintolasta tullut puhelu, jossa tiukan ystävällisesti tiedusteltiin, aiommeko hyödyntää tekemämme pöytävarauksen.

Niinpä kiiruhdimme liukastellen nauttimaan Himalajan herkuista. Rohkeimmat maistelivat nepalilaista Gorkha-olutta. Tiukka napakka tuomio: hyvää.

Olikin jo tosi nälkä, ennenkuin ruoat saapuivat pöytään...vajaat pari tuntia kesti tuo odottelu...



Viininmaistelun valmistelut

Maisteltavat viinit

Nepalilainen Gorkha-olut

Chicken Tikka annos

Ennen kotiinlähtöä päätettiin kokoontua seuraavan kerran maaliskuussa vuosikokouksen merkeissä.